Joku edellisen postauksen kommentoija harmitteli, kun tätä blogia ei enää päivitetä. Kyllä päivitetään, mutta ei enää niin usein kuin ennen. Ei ole niin paljoa asiaa enää, kun rutiini on saatu joten kuten kohdilleen, ja hillitön testailuintoni on vähän hiipunut. Tuorein kokeiluni on yrittää sävyttää hiuksia vähitellen teellä. Huuhtelen jokaisen pesun (tai kastelun) yhteydessä hiukseni mustalla teellä tai mustan teen ja hibiskus-pohjaisen yrttiteen sekoituksella. Kokeilu on aloitettu 20.3.09, ja huuhtelu on tehty nyt kahdesti.

Hiukset voivat ihan hyvin. Edellinen soodapesu on tehty tuolloin helmikuun alussa. Kokeilin jotain XZ-puolukkashampootakin pitkästä aikaa pohjoisessa käydessäni viikko-pari sitten. Ei pessyt vettä kummemmin, mutta enpä minä sitä paljoa laittanutkaan. Vesilinjalla jatketaan siis.

Olen nyt sitten tänään pohdiskellut tätä touhua vähän perstuntumaa pidemmälle. Onko tästä oikeasti mitään hyötyä hiuksille? Entä jos nämä hyvät tulokset ovatkin vain silmänlumetta?

Kemikaalicocktailissa testattiin soodapesujen vaikutusta päänahan hyvinvointiin. Koehenkilöt (joita oli kaksi) pesivät hiuksensa kaksi kertaa viikossa soodalla ja etikalla. Heidän omien kokemustensa mukaan hiukset ja päänahka kuivuivat ikävästi. Hiusakatemian testien mukaan päänahan pH-arvo nousee hälyttävän korkealle, jos soodaa käyttää säännöllisesti.

No Hiusakatemia jakaa mielipiteet aikalailla kahteen leiriin. Yhdet pitävät akatemiaa huijauksena ja rahastuksena, toiset eivät osaa sanoa juuta eikä jaata. Mutta kaipa he nyt pH-arvon osaavat siellä mitata siinä missä kuka tahansa muukin? Tahtoisin silti jonkun puolueettomamman tahon testituloksia. Tutkimissani englanninkielisissä lehtijutuissa alan asiantuntijat tyrmäävät ajatuksen täysin edes näkemättä henkilöitä, jotka ovat pärjänneet jo kuukausi- tai vuositolkulla ilman shampoota. Mitään varsinaista tutkimusta en ole aiheesta löytänyt. Olisi kiva löytää.

Itse pesin hiukset viimeksi eilen suihkussa, pelkällä vedellä. Suihkun jälkeen tein yllä mainitun kaltaisen teehuuhtelun, jossa oli lusikallinen omenaviinietikkaa. Tänään hiukset tuntuvat pehmeiltä ja sileiltä ja puhtailta. Päänahkaa kyllä kutittaa. En tiedä johtuuko se liian tiuhasta pesusta vai jostain muusta. Pesen hiukseni tätä nykyä noin joka toinen päivä. Varsinaista tarvetta näin tiuhoille pesuille ei taida oikein olla (hiukset eivät tunnu kovin likaisilta pidemmänkään ajan jälkeen), mutta se vaan tulee tehtyä rutiininomaisesti suihkun yhteydessä. Ehkä voisin ostaa suihkuhatun, ja jättää pesut tekemättä joka toinen kerta.

Hiusten harjaamisen ja kampaamisen suhteen olen ollut tosi laiska. Se johtuu hiusten sähköisyydestä. En tiedä miten sen saisi kuriin. Lisäksi olen jättämässä maitotuotteet pois ruokavaliostani vähitellen. Jääkaapissa on enää pikkupalanen sinihomejuustoa, jonka aion kyllä syödä loppuun. Sen jälkeen pyrin välttelemään maitotuotteita ainakin kuukauden verran. Saa nähdä miten se vaikuttaa hiuksiin ja ihoon ja elämään.

Laitetaanpas vielä tuoretta kuvaa kehiin. Hiukset siis pesty eilen, ja huuhdeltu mustan teen ja hibiskus-teen sekoituksella (n. 5dl), jossa lusikallinen omenaviinietikkaa. Kuvan pitäisi suurentua klikkaamalla.